Teräksen valmistuksessa yleisimmin käytetyt hapettumisenestoaineet ovat ferrosilikoni, ferromangaani ja ferrosilikoni. Vahvoja hapettumisenestoaineita ovat alumiini (ferroalumiini), kalsiumpii ja zirkoniumpii (katso Teräksen hapettumisreaktiot). Yleisesti käytettyjä seostuslisäaineita ovat ferromangaani, ferrokromi, ferrosilikoni, ferrovolframi, ferromolybdeeni, ferroanadium, ferrotitanium, ferronikkeli, ferroniobium (tantaali), harvinaisten maametallien ferroseokset, ferroboori ja ferrofosfori. Erilaiset ferroseokset luokitellaan edelleen useisiin luokkiin seosainepitoisuuden tai hiilipitoisuuden mukaan, ja epäpuhtauspitoisuus on tiukasti rajoitettu teräksenvalmistuksen tarpeiden mukaan. Ferroseoksia, jotka sisältävät kahta tai useampaa seosainetta, kutsutaan komposiittiferroseoksiksi. Näiden ferroseosten käyttö mahdollistaa hapettumista poistavien tai seostavien alkuaineiden samanaikaisen lisäämisen, mikä on hyödyllistä teräksenvalmistusprosessille ja mahdollistaa symbioottisten malmivarojen taloudellisemman ja rationaalisen kokonaisvaltaisen hyödyntämisen. Yleisesti käytettyjä ovat piimangaani, kalsiumpii, zirkoniumpii, alumiiniferromangaani, kalsiumferromangaani ja harvinaisten maametallien ferrosilikoni.
Puhtaita metallin lisäaineita teräksen valmistukseen ovat alumiini, titaani, nikkeli, metallinen pii, metallinen mangaani ja metallinen kromi. Tiettyjä helposti pelkistyviä oksideja, kuten MoO ja NiO, käytetään myös korvaamaan rautaseoksia. Lisäksi on olemassa nitridoituja rautaseoksia, kuten nitridoitua ferrokromia ja ferromangaania, sekä eksotermisiä rautaseoksia, joihin on sekoitettu eksotermisiä aineita.
