Matalalaatuisten-ferroseosten sulatus upokkailla aloitettiin noin vuonna 1860. Myöhemmin ferromangaanin ja ferrosiikon sulatus, jonka piipitoisuus oli alle 12 %, kehitettiin masuunien avulla. Vuosina 1890-1910 Ranskassa aloitettiin ferroseosten valmistus valokaariuuneissa. H. Moissan suoritti systemaattisia kokeita vaikeasti-pelkistettävällä-elementeillä käyttämällä valokaariuuneja, ja PLTH Roult sovelsi sitä teolliseen tuotantoon. Tuohon aikaan koksia ja puuhiiltä käytettiin pelkistimenä asiaankuuluvien malmien pelkistämiseen, ja tuotteet olivat enimmäkseen korkeahiilisiä.
Vuoden 1920 jälkeen korkealaatuisen-teräksen ja ruostumattoman teräksen kehitystarpeiden tyydyttämiseksi aloitettiin uusi vaihe vähähiilisessä{2}}ferroseostuotannossa. Toisaalta K. Goldschmidtin vuonna 1898 ehdottaman aluminotermisen prosessin perusteella kehitettiin joidenkin hiilivapaiden ferroseosten ja puhtaiden metallien sulattaminen alumiinilämpöprosessilla; toisaalta kehitettiin kuivatuspuhdistusmenetelmä piitä sisältävien metalliseosten hapettamiseksi sähköuunissa. Aluminotermisen prosessin korkeiden tuotantokustannusten vuoksi kuivauspuhdistusmenetelmää käytettiin laajemmin. Vielä nykyäänkin keski-hiilinen, vähähiilinen-ja ultra-vähähiili Kuuma{17}}sekoitusmenetelmä ferrokromin jalostamiseksi sisältää nestemäisen malmin ja kalkkisulan sekoittamisen pii-kromiseoksella kuumasekoituksella reaktion nopeuttamiseksi. tämä on desilikaation jalostusmenetelmän jatkokehitys. Lisäksi elektrolyysillä valmistetaan puhtaita seostavia lisäaineita (kuten metallista mangaania), ja tyhjiöhiilenpoistoa käytetään ultra-vähähiilisen-hiilen ferrokromin tuottamiseen erittäin alhaisella hiilipitoisuudella. Viime vuosina on myös kehitetty menetelmiä ferrokromin ja ferromangaanin puhdistamiseksi puhtaalla happipuhalluksella.
